Siirry sisältöön

Kehittäjäryhmä tuo Zekki-digipalvelun jatkokehittämiseen nuorten ääntä

Nuorten palvelujen kehittäjäryhmä työskenteli Diakonia-ammattikorkeakoulussa  Nuorten digitaaliset tukipolut – 3X10D -hankkeessa maaliskuusta joulukuuhun vuonna 2021. Kehittäjäryhmä on lopettanut työnsä ja sivun tekstit ovat vuodelta 2021. Tutustu nykyiseen kehittäjäryhmään tästä linkistä.

Renin Al Bayatti ja Sami Luukela työskentelivät nuorten hyvinvoinnin sisältökehittäjinä. Someosaajat Paavo Majaluoma ja Jenna Tikka suunnittelivat nuorille kohdennettua viestintää ja tavoittivat nuoria sosiaalisen median keinoilla.

Tutustu tällä sivulla tarkemmin Reniniin, Samiin, Paavoon ja Jennaan!

Sisältökehittäjät suunnittelevat nuorten hyvinvoinnin kokonaisuutta

Renin Al Bayatti


Renin Al Bayatti on aurinkoisen persoonan omaava yhteisöpedagogiopiskelija Turun Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Kokemusta hänellä on markkinoinnin ja sometuotannon puolelta sekä jonkun verran myös nuorten harrastustoiminnan vetämisestä. Renin on ollut mukana myös tukioppilastoiminnassa.

Toiminnallaan Renin haluaa edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassamme. Erityisesti nuorten yhteisöllisyyden ja osallisuuden parantaminen ovat Reninille tärkeitä asioita ja unelmana hänellä onkin näiden asioiden parissa työskentely. Nuorten tukipolut – hankkeeseen mukaan pääsy teki hänet erittäin onnelliseksi, sillä hankkeessa hän pääsee edistämään juuri niitä asioita, joita pitää tärkeänä. Hän toimii hankkeessa sisällönkehittäjänä.

Vapaa-aikanaan Renin harrastaa tanssia ja metsässä lenkkeilyä koiransa Lunan kanssa. Musiikin kuuntelu ja suoratoistopalvelujen kuluttaminen kotisohvalla ovat myös suurena osana Reninin päivittäistä elämää.

Sami Luukela

Sami Luukelan kuva

Sami Luukela on viestinnän opiskelija Oulun ammattikorkeakoulussa, suuntautumisenaan journalismi. Lisäksi hän toimii Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKOn hallituksen puheenjohtajana, joten nuorten ja opiskelijoiden edun ajaminen on Samin suuri intohimo.

Viestinnän suhteen Sami innostuu niin kirjallisesta viestinnästä kuin myös audiovisuaalisista tuotannoista sekä sosiaalisen median viestinnästä. Tulevaisuudessa Sami haluaisi työllistyä joko yritysviestinnän puolelle tai esimerkiksi opiskelijaliikkeen viestintävastaavaksi.

Vapaa-ajallaan Sami seuraa euroviisuja, fanittaa Marvel-elokuvia sekä kuuntelee paljon suomalaista musiikkia ja podcasteja. Normaaliaikana Sami rakastaa myös matkustelua.

 

Someosaajat tavoittavat nuoria sosiaalisessa mediassa

Paavo Majaluoma

Paavo Majaluoman kuva

Paavo Majaluoma on journalismin opiskelija, utelias maailmanmatkaaja ja kulttuuri-innostelija. Hän on mukana sosiaalisen median sisällöntuottajana eli someosaajana. Hän tahtoisi, että kaikilla nuorilla olisi hyvä olla ja siksi hän on lähtenyt mukaan Nuorten Tukipolut -hankkeeseen.

Paavon aiempi kokemus koulunkäyntiavustajana on tarjonnut hänelle näkökulmia nuorten elämään. Paavo toivoisi nuorille erityisesti enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja löytää paikkansa tässä meidän usein sekavalta ja hämmentävältäkin tuntuvassa maailmassa. Se oma yhteisö löytyy usein juurikin yhteisten harrastusten ja kiinnostuksen kohteiden äärellä. Paavo itse toteuttaa itseään ja luo kosmisia yhteyksiä kanssaeläjiin musiikin avulla. Bändin kanssa soittelu yhdistää ihan uudella tavalla.

Soittelun lisäksi Paavo tykkää valokuvata ja kirjoitella. Välillä on myös kiva tarttua kirjaan ja uppoutua jonkun muun tarinaan, jos vaikka omassa elämässä on vähän hiljaisempi kausi.

Vaikka Paavo itsekin välillä liimautuu ruudun äärelle pieneksi ikuisuudeksi, niin hän haluaa kuitenkin muistuttaa nuoria siitä, että oikea elämä tapahtuu somen ulkopuolella ja siellä luonnossa on ihan oikeastikin välillä hyvä käydä.

Jenna Tikka

Jenna Tikan kuva

Jenna Tikka toimii vuodesta 2022 alkaen viestinnän asiantuntijana hankkeessa.

Jenna opiskelee medianomiksi ja tarkemmin vielä journalistiksi, jonka erityisosaamisena on sosiaalinen media. Jenna työskentelee edistääkseen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Nuorten digitaaliset tukipolut – 3X10D -hankkeessa Jennan roolina on sosiaalisen median sisällöntuottaja eli toisien sanoen someosaaja. Hän suunnittelee ja toteuttaa yhdessä nuorten kehittäjätiimin kanssa somesisältöjä Zekin tileille.

Jennan toiveena olisi Zekin avulla saada nuorten ääni kuulumaan, sekä auttaa nuoria navigoimaan niin palvelupolkuja kuin omaa elämää.

Vapaa-ajallaan Jenna ajautuu usein metsään seikkailuille tai uppoutuu videopelien maailmaan.