Siirry sisältöön

Lopulta kaikki romahti

Kuvassa on kuvitteellisen Maijan tarvitsemat tukipolut opintojen jatkamiseen ja mielenterveysongelmiin ammattilaisten avustamana. Kuva on pienoiskuva Maijan tukipolut -kaaviosta, joka löytyy sivulta pdf:nä.

Maija, 22, keskeytti ammattiopinnot, jäi kotiin ja sai lapsen. Leimautumisen pelko sai hänet välttämään avun hakemista, kunnes lopulta ei ollut enää muuta vaihtoehtoa.

”Aloitin peruskoulun jälkeen useammat ammattiopinnot, mutta ne jäivät aina kesken. Itsetuntoni oli heikko yläkouluaikaisten oppimisvaikeuksien ja kiusaamisen jäljiltä. Stressasin opintoja ja sosiaalisia tilanteita. Olin usein pois koulusta.

En osannut puhua opolle opiskelun haasteista ja sosiaalisesta ahdistuksesta, vaan kaunistelin tilannetta. Lopulta jäin kokonaan kotiin. En halunnut enää liikkua kaupungilla, koska pelkäsin, mitä muut ajattelevat. Koin häpeää kesken jääneistä opinnoista.

18-vuotiaana sain lapsen. Mieheni kävi muualla töissä, ja olin paljon yksin kotona lapsen kanssa. Jouduin myös tukemaan vanhempiani, joilla on päihdeongelma.

En uskaltanut hakea apua ahdistukseen ja masennukseen. Pelkäsin leimautumista ja sitä, että lapsi otetaan minulta pois.

Lopulta jaksoin enää hädin tuskin nousta ylös sängystä. Parisuhde oli hajoamassa. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja viedä lapsen päivähoitoon. Hoitopaikka oli jo sovittu, mutta en vain pystynyt lähtemään ulos ovesta. Romahdin täysin.

En pärjää enää. Tarvitsen apua.”

Maijan tarinaan on yhdistetty aineksia eri nuorten kokemuksista, joita kerättiin Nuorten kevyet palvelupolut -hankkeen työpajoissa syksyllä 2018. Nuorten henkilöllisyyden suojelemiseksi hanke ei julkaise yksittäisten nuorten tarinoita.

 

Pitääkö olla aivan loppu, että uskaltaa hakea ja voi saada apua?

Maijan elämä olisi voinut edetä hyvin eri tavalla, jos hän olisi saanut tukea jo ennen kriisiin ajautumista. Matalan kynnyksen apua ja saavutettavuutta olisi parannettava.

Ystäviä ja tukea opintoihin yläkoulussa

  • Kiusaamiseen puututtiin jämäkästi.
  • Tuki oppimisvaikeuksiin ja ammatinvalintaan auttoi ammattiopintoihin.
  • Kokeilupassi harrastuksiin toi mahdollisuuden löytää kavereita.

Ammattiopiston kuraattori otti yhteyttä

  • Ammattiopiston kuraattori huomasi poissaolot, otti yhteyttä ja tarjosi keskustelua.
  • Kevennys lukujärjestykseen motivoi etsimään omaa alaa ammatinvalintapsykologin tuella.
  • Taide- ja liikuntaryhmästä itsetunnon vahvistusta

Tietoa järjestöjen palvelusta nettipelisivustolta

  • Mainos sosiaalisten tilanteiden ahdistuksesta nettipelialustalla
  • Mainosta klikkaamalla lisätietoja yksilöllisestä tuesta ja ryhmistä
  • Ajanvaraus palveluihin suoraan netistä

Neuvolasta tarvittavien palvelujen piiriin

  • Masennus ja ahdistus diagnosoitiin, ja Maija sai niihin oikean avun.
  • Tukihenkilöltä apua arkeen ja tukea vanhemmuuteen kasvamisessa
  • Toimintakykyyn tukea osa-aikaisesta kuntouttavasta päivätoiminnasta

Osastolta takaisin kotiin tukipalvelujen turvin

  • Kriisipäivystyksestä hetkellisesti psykiatriseen osastohoitoon
  • Lapsi hoitoon puolison vanhemmille
  • Apu tukihenkilöltä kotitöihin ja sosiaalisten pelkojen voittamiseen
  • Vertaistukea nuorten vanhempien ryhmästä

 

12 561 nuorta (16–29-v.) sai työkyvyttömyyseläkettä mielenterveyssyistä vuonna 2018.

 

Voit ladata käyttöösi pdf-tiedostot Maijan tukipolusta, tarinasta ja ratkaisujen tiivistelmästä.