Siirry sisältöön

Zekki täyttää vuoden!

Zekin visuaalisesta ilmeestä otettu kuva, jossa kaksi ihmistä istuu vastapäätä toisiaan juhlahatut päässä. Heidän välissään on kakku, jossa yksi kynttilä.
Zekki julkaistiin vuosi sitten 20.1.2021. Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon, käyttäjiä on kertynyt palvelulle sekä sosiaalisen mediaan.

Hurraa! Zekki täytti vuoden!

Vuoden aikana onkin ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Vuosi sitten 20.1.2021 Zekistä julkaistiin ensimmäinen versio ja nyt kävijöitä sivuilla on ollut jo yli 49 000.

Tietonsa tutkimus- ja kehittämiskäyttöön jättäneitä käyttäjiä on 15 000. Tulosten perusteella nuorten hyvinvointi herättää huolta, sillä yleinen tyytyväisyys elämään ja itsetunto on huolestuttavan matala. Menneen vuoden aikana Zekin kehitystä on kiritty vastaamaan kasvaneeseen nuorten tuen tarpeeseen ja jatkokehittämistä on tehty erityisesti nuorten kehittäjätiimin kanssa. Valmistunut Zekki 2.0 julkaistaan helmikuussa.

Zekin levitys

Vuoden aikana Zekkiä on esitelty noin 15 webinaarissa, ammattilaisia on tavoitettu eri tilaisuuksissa arviolta 1000. Lisäksi Zekkiä on esitelty somessa ja lehtiartikkeleissa useaan otteeseen. Sosiaalisessa mediassa vuonna 2021 lanseerauksen ohella käynnistettiin Zekin Instagram, jonka ylläpitoa jatkoi nuorten kehittäjäryhmä maaliskuusta lähtien. Seuraajia on kertynyt yli 400 ja eniten tykkäyksiä suosituimmalla julkaisulla on 338. Vuoden aikana julkaisuja on tehty 94.
Vuosi huipentui European Social Innovation -kisan voittoon 9.12.2021. Zekki oli vuoden 2021 paras sosiaalinen innovaatio Euroopassa. Kiitos kaikille Zekkiä tukeneille, yhteityökumppaneille, tiimiläisille, seuraajille ja Zekin käyttäjille tuestanne menneen vuoden aikana!