Siirry sisältöön

DiakLivessä nuoret kertovat, millaista tukea he tarvitsevat

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Zekki-tukipalvelun järjestämässä tapahtumassa keskustellaan nuorten hyvinvoinnista, tuen tarpeesta ja tuen kehittämisestä.

Diak ja Zekki-tukipalvelu järjestävät yhteistyössä 7.3. klo 17–19 Helsingin yliopiston Porthaniassa ja verkossa kaikille avoimen ja maksuttoman tapahtuman DiakLive: Kohti nuorilähtöistä tukea, jossa pureudutaan asiantuntijoiden ja nuorten paneelin kanssa siihen, miten nuorten palveluja rakennetaan vastaamaan heidän tarpeisiinsa.

Kohti nuorilähtöistä tukea

Zekki.fi on Diakin hankkeessa kehitetty nuorten digipalvelu, jonka avulla nuori voi hahmottaa omaa tilannettaan ja löytää itselleen sopivaa tukea tai lisätiedon lähteitä. Zekin palveluohjaukset ovat valtakunnallisia ja kansallisen AuroraAI-verkon avulla palveluja löytyy myös nuoren läheltä.

Nuoret ovat alusta saakka olleet asiantuntijoina mukana Zekin kehittämisessä. Kun Zekki tammikuussa 2021 julkaistiin, nuorista koostuva ohjausryhmä sai päättää, millä tavalla palvelun julkaisusta viestitään. Kampanjan toteutuksesta vastasi kehittäjäryhmän nuori asiantuntija. Jo ennen lanseerausta ohjausryhmä on ohjannut kehittämistoimintaa ja heidän ideoistaan on kummunnut muutoksia palveluun.

– Ohjausryhmä ei ole ollut vain muodon vuoksi, meitä on oikeasti kuunneltu. On ollut kiva huomata esimerkiksi somesta joku juttu, mistä olemme keskustelleet tapaamisissa, kertoo ohjausryhmässä toiminut Saana Laaksonen.

Nuoret mukana kehittämistyössä

Nuorilähtöisessä kehittämisessä halutaan osallistaa nuorta, jotta palveluista ja tuesta saataisiin nuorelle miellyttävä ja hyödyllinen. Tämä tarkoittaa, että nuoria täytyy saada mukaan palvelun suunnittelu- ja kehitysvaiheeseen. Lisäksi palvelutarjonta ja nuorten tarpeet eivät aina kohtaa, minkä vuoksi on tärkeää selvittää millaista tukea nuoret tarvitsevat.

– Meillä asiantuntijoilla tuppaa olemaan käsitys, että me tiedämme, millaisia ratkaisuja kehittämisessä pitää tehdä. Miten me voisimme ilman nuorten näkemystä tietää, miten vaikka käyttäjän polku palvelussa tulee rakentaa tai miten palvelusta olisi hyvä kertoa nuorille, projektipäällikkö Reija Paananen sanoo.

Monella nuorella on myös kiinnostusta olla mukana itseään koskettavien palveluiden kehittämisessä. Vaikuttamismahdollisuuksia on vähän ja siksi niistä koitetaan pitää lujasti kiinni.

– Nuorilla on paljon sanottavaa, mutta vaikuttamismahdollisuudet menevät monesti sellaisille nuorille, jotka ovat jo mukana kehittämistyössä, kommentoi Laaksonen.

Nuorten tietoisuus vaikuttamismahdollisuuksista on vähäistä. Mahdollisuuksia voidaan lisätä madaltamalla kynnystä osallistua, esimerkiksi anonymiteetin kautta. Nuoria täytyisi ottaa mukaan kehittämiseen, huolimatta siitä onko heillä aiempaa taustaa tai osaamista alalta. Nuoren tausta ja kokemukset tuovat arvokkaan lisän kehittämistyöhön.

Tule kuulemaan lisää nuorilähtöisestä tuesta Zekin ja Diakin yhteistapahtumaan DiakLive: Kohti nuorilähtöistä tukea. Tapahtumassa ammattilaiset ja nuoret kertovat nuorilähtöisen tuen kehittämisestä ja tarpeista. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä linkistä.