Siirry sisältöön

Zekki ammattilaisten työkaluna

kädet, joissa on älypuhelin ja siinä näkyy Zekin avaussivu
Zekki-digipalvelu sopii laaja-alaisesti nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten työkaluksi. Kysyimme eri alojen ammattilaisilta, miten he ovat hyödyntäneet Zekkiä omassa työssään.

Pinja Purosalmi työskentelee lukion terveydenhoitajana ja toisen asteen opiskelijahuollon esimiehenä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä Eksotessa.

”Zekin vahvuus on, että nuoren ei tarvitse tietää etukäteen, mistä paikoista lähteä etsimään apua eri elämänalueiden haasteisiin”, Purosalmi sanoo.

Purosalmen mukaan Zekki soveltuu käytettäväksi myös terveydenhoitajan vastaanotolla. Ammattilainen voi pyytää nuorta tekemään itsearvion omasta elämäntilanteestaan, ja tämän jälkeen voidaan tuloksista keskustella yhdessä.

Lue lisää Tehy-lehdessä julkaistusta artikkelista!

Zekki koulunuorisotyön tunneilla

Etsivä nuorisotyöntekijä Simo Kivari on hyödyntänyt Zekkiä esimerkiksi kouluvierailuilla. Hän kävi esittelemässä Byströmin Ohjaamoa oululaisille 9.-luokkalaisille ja ohjasi heidät tekemään Zekin oppitunnilla. Kivarin mukaan kaikki tarttuivat toimeen ja testi ei näyttänyt tuovan vaikeuksia kellekään.

”Zekki on kiva tapa tuoda esiin, millaisista asioista oma oleminen koostuu. Se ei oleta, että nuoret olisivat tietynlaisia, vaan johdattaa oman itsen ja oman voinnin äärelle myötätuntoisella tavalla.”

Nuorisotyöntekijä Kaisa Lassila tekee koulunuorisotyötä Haminassa kolmena päivänä viikossa. Lisäksi työhön kuuluu nuorisotiloilla työskentelyä, kerhojen vetämistä ja nuorten kohtaamista muissa nuorten suosimissa paikoissa.

Lassila on huomannut, että Zekki sopii tehtäväksi koulussa koulunuorisotyöntekijän tunnilla tai opon tunnilla.

”Tykkäsin lyhyistä ja ytimekkäistä kysymyksistä, joita ei ollut liikaa. Tuli tunne, että moni nuori pystyisi tekemään tämän itsenäisestikin.”

Lue lisää Nuorisotyölehdestä!

Zekki etsivässä nuorisotyössä

Miten sulla menee? Kolme sanaa yhdistettyinä aktiiviseen ja myötätuntoiseen kuunteluun voi joskus muuttaa ihmisen elämän.

‒ Usein kysytään, mitä teet viikonloppuna. Siinä on heti oletus, että pitäisi tehdä jotain. Jos nuoren mielenmaisema on harmaa, voimia tekemiseen ei välttämättä ole, Simo Kivari pohtii.

Kuulumisten kyselyssä voi hyödyntää myös apuvälineitä, kuten esimerkiksi Zekki-digipalvelua. Vastattuaan verkossa kymmeneen kysymykseen nuori saa yhteenvedon, joka auttaa pohtimaan omaa tulevaisuutta.

‒ Ohjaamoon tulevilla nuorilla on usein suunta hukassa. Zekin avulla voi hahmottaa laajemmin sitä, mistä osa-alueista oma oleminen ja hyvinvointi koostuu. Se johdattaa oman itsen ja erilaisten palvelujen äärelle myötätuntoisesti ja kannustavasti.

Lue lisää Lapsen Maailma -lehdessä julkaistusta artikkelista.

Zekki sopii myös rippileirille

Annina Karejoki valmistuu lähiaikoina sosionomiksi ja kirkon nuorisotyöntekijäksi Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Hän valmistelee osana opintojaan käsikirjaa Zekin hyödyntämisestä rippikoulutyössä.

”Rippikoulu voi olla monella paikka, jossa ensimmäistä kertaa pysähdytään kysymään, kuka olen, mitä haluan ja mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi. Zekki sopii hyvin työkaluksi näiden asioiden pohtimiseen”, Karejoki sanoo.

Lue lisää Nuorisotyölehdestä!

 

PS. Zekki sopii myös esimerkiksi opettajille ja sosiaalityöntekijöille nuorten kanssa tehtävään työhön. Tutustu Zekki-digipalvelun taustoihin ja sen kehittämiseen!