Siirry sisältöön

Tuoretta tietoa nuorten tuen tarpeista

Nuorten silmin palvelut näyttävät pirstaleisilta ja oikean palvelun löytäminen on vaikeaa. Mitä nuoret itse toivoisivat?

Diakin Nuorten kevyet palvelupolut – 3X10D -hanke julkaisi 10 tarinaa nuoruudesta ja erilaisista tuen tarpeista. Tarinat on tiivistetty nuorten kokemusten pohjalta. Lisäksi jokaiseen tarinaan on kytketty nuorten omista toiveista nouseva tukipolku kuvaamaan sitä, miten eri tilanteissa olisi voitu toimia toisin.

Julkaisu on ladattavissa maksutta verkosta Theseus-julkaisujärjestelmästä.

Poimintoja tutkimuksesta

  • Nuorten tuen tarpeisiin ei löydy helposti apua siiloutuneesta palvelujärjestelmästä. Myös avun tarpeen tunnistaminen ja avun hakeminen on jätetty pitkälti nuorten omalle vastuulle. Yleisiä ovat myös kokemukset vähättelystä ja epäasiallisesta kohtelusta.
  • Nuorten toiveissa korostuu kolme koota: kohtaaminen, kuuntelu ja kannustaminen. Näiden lisäksi toivotaan kokonaisvaltaisuutta, inhimillistä kohtelua, aitoa välittämistä ja rinnalla kulkemista.
  • Erityistä tukea tarvitaan mielen hyvinvointiin ja mielenterveyden ongelmiin. Selkeämpää tietoa ja parempaa opastusta toivotaan esimerkiksi taloudenpidosta, tuista, asumisesta ja ammatinvalinnasta. Erityisesti elämän nivelvaiheissa kaivataan tukea ja sitä, että ei jäisi yksin.
  • Nuoret toivovat yhteiskunnan asenteiden muuttuvan niin, että yksin pärjäämisen eetos vähenisi ja avun hakemisen ja saamisen kynnys madaltuisi. Vaikeuksien kohdatessa tarvitaan nopeaa kriisiapua eikä monen viikon jonotusta.
  • Nuoret nostavat esiin monta kohtaa, joissa aikuisten ja palveluiden toisenlaisella toiminnalla olisi voitu välttää ongelmien monimutkaistuminen. Toisenlainen tekeminen ja inhimillinen kohtelu eivät välttämättä vaadi lisäresursseja.