Siirry sisältöön

Vain yksi tutkinnon osa jäi puuttumaan

Kuvassa on kuvitteellisen Oonan tarvitsemat tukipolut kesken jääneiden ammattiopintojen ja hankalan työtilanteen tuomien ongelmien selvittelyyn ammattilaisten avustamana. Kuva on pienoiskuva Oonan tukipolut -kaaviosta, joka löytyy sivulta pdf:nä.

Oona, 20, erotettiin ammattikoulusta viimeisenä opiskeluvuonna. Kesken jääneet opinnot harmittavat, eivätkä pimeät työt tuo riittävästi tuloja elämisen kuluihin.

”Opiskelin lähihoitajaksi jo kolmatta vuotta, kun sain potkut koulusta. Jouduin viikoksi sairaalahoitoon, ja päätös erottamisesta oli tehty sen aikana. Tieto asiasta tuli minulle puhelimitse, eikä sitä perusteltu.

Tiedän itsekin, etten ole ollut mikään mallioppilas. Lintsasin jo yläkoulussa, ja minut sijoitettiin lastenkotiin 15-vuotiaana. Olin suurperheen vanhin lapsi, ja kannoin vastuuta pienemmistä jo alakoulusta lähtien. Vanhemmat riitelivät aika paljon.

Lastenkoti oli kamala kokemus. Osa ohjaajista käyttäytyi vähättelevästi ja uhkaavasti. He yrittivät pakkolääkitä myös minua. Oppia arkisen elämän käytännön taitoihin en ole saanut kotoa tai lastenkodistakaan.

Ammattiopinnot sujuivat kohtalaisen hyvin. Minulla puuttui enää yksi näyttö valmistumisesta siinä vaiheessa, kun minut erotettiin.

Nykyisin työskentelen pimeästi lastenhoitajana muutamassa eri paikassa. Lisäksi myyn nuuskaa saadakseni lisää rahaa. Kesken jääneet opinnot harmittavat. Pelkään myös, että töissä sattuu jokin onnettomuus tai vahinko. Korvaako sitä mikään, kun minulla ei ole virallista työsuhdetta?”

Oonan tarinaan on yhdistetty aineksia eri nuorten kokemuksista, joita kerättiin Nuorten kevyet palvelupolut -hankkeen työpajoissa syksyllä 2018. Nuorten henkilöllisyyden suojelemiseksi hanke ei julkaise yksittäisten nuorten tarinoita.

 

Liikkeelle luottamuksen rakentamisesta

Palveluiden vastaanottaminen vaatii luottamusta toisiin ihmisiin, palveluihin ja yhteiskuntaan. Jos nuoren luottamus on menetetty, sen rakentaminen vaatii aikaa ja luottamuksen arvoista toimintaa. Tärkeää on inhimillinen kohtaaminen ja rinnalla kulkeminen.

Neuvolasta tukea Oonan vanhemmille

  • Neuvolasta tukea ja neuvoja vanhemmuuteen Oonan vanhemmille
  • Kotipalvelusta konkreettista arjen apua
  • MLL:n lastenhoitoapua ja vanhemmille omaa aikaa

Tukea opiskeluun ja arkeen peruskoulussa

  • Opettaja huomasi Oonan lintsaamisen ja äkkipikaisuuden. Hän vei asian oppilashuoltoryhmään.
  • Yksilöllistä tukea opintoihin ja mahdollisuus puhua kotiasioista

Luottamuksen rakentaminen aikuisiin lastenkodissa

  • Oonalle mahdollisuus osallistua lastenkotiin muuton suunnitteluun
  • Lastenkodin ohjaajat tukena niin arjessa kuin opinnoissakin
  • Ennen lastenkodista lähtöä itsenäistymisen harjoittelua

Ammattiopinnot valmiiksi

  • Opinto-ohjaaja otti yhteyttä Oonaan ja keskusteli poissaolojen syystä.
  • Tukea ammatillisen näytön suunnittelemiseen ja toteutukseen

Luotettava vierellä kulkija

  • Lastensuojelun jälkihuollon ohjaaja luotettavana keskustelukaverina
  • Selvittely kesken jääneiden opintojen jatkamisesta
  • Kannustus vertaistukiryhmään, jossa voi pohtia omaa tulevaisuutta

 

Noin 18 000 lasta ja nuorta (0-20-vuotiaita) oli sijoitettu kodin ulkopuolelle vuonna 2017. (Sotkanet.fi)

 

Voit ladata käyttöösi pdf-tiedostot Oonan tukipolusta, tarinasta ja ratkaisujen tiivistelmästä.